Rakkaudesta lätkään

Kaikki alkoi mennä pieleen jo joulukuussa 2012. Töissä oli hullunrankkaa, väännettiin pitkiä päiviä, olihan se kiva saada iso tili.. vai oliko? Samaan aikaan meillä oli jääkiekossa menossa kova treeni- ja pelikausi, kauden tärkeimmät pelit. Omat lapset Jenna -03 ja Jesse -09  kulkivat treeneissä ja peleissä mukana mukisematta, Jenna harrastaa ringettee ja minä olen sinnekin organisaatioon tunkenu itseni valmennuspuuhiin. Ei ollut ajankäyttöongelmia, mieheni Mikon kanssa heitettiin ulko-ovella yläfemmat ja soiteltiin kuulumiset.. Se koko kevät oli todella sekavaa aikaa maaliskuun loppuun asti, aamulla kuudelta lähtö töihin, neljältä kotiin, illaksi treeneihin ja sitten nukkumaan. Viikonloput meni pelireissuilla, minun tai Jennan.

Sitten tuli se kauan odotettu kiekkokaudenloppu, jes saan levätä muutaman viikon, ennen kuin alkaa treenit uudelleen. Lepäsinhän minä, mutta en oikeasti, väänsin töitä vain enemmän. Muutaman viikon lepokausi meni nopeasti ohi ja taas mentiin täysillä treeneissä, tai niin mä luulin. Eihän siitä mitään tullut, vituiks meni koko touhu. Olin liian väsynyt ja olin liian väsynyt tajuamaan väsymystä.

Kesäkuun alussa alkoi vasemman jalan kantapää oireileen todella pahasti ja se tiesi sitä, että futiskentälle ei ole asiaa. Kantapäähän laitettiin kortisonipiikki ja se helpottikin vähän. Yritin silti treenata, ei siitä mitään tullut taaskaan. Edistystä ei tapahtunut missään. Koko kesän tein töitä ihan hemmetisti, hienoo oli taas saada iso tili.. niin varmaan olikin joo, näin jälkeenpäin ajatellen ketuttaa oma ajatusmaailma… Kaikkea ei saa rahalla, ei ainakaan lisätunteja vuorokauteen. Mutta minkä voin itselleni, että vaadin itseltäni täydellisyyttä.

Kesälomaa pidin kolmessa eri pätkässä, siitä en valita. Loma-ajat sattuivat mieheni kanssa yhtaikaa. Saatiin vihdoinkin olla perheen kanssa. Silloin päätin myös levätä kunnolla, ja kyllä lepäsinkin paljon ja lomalla oli oikeasti kivaa. Ja Neste ralli viikonloppu erittäin hyvän ystävän kanssa oli kyllä kesän parhaita juttuja 🙂

Kävin lasteni kanssa ystäväni mökillä, kun saatiin sitä lainata yhtenä viikonloppuna. Mikko oli töissä eikä sen takia ollut mukana. Meillä oli ihan huisin hauskaa, kaikki se hiljaisuus ja huolettomuus, se oli jotain aivan mahtavaa.. No sielläkin sitten kävi pieni haaveri, poltin kasvoni, käteni ja rintakehäni rasvalla. Kyllä taas ketutti. Onneksi palovammat olivat niin pieniä, jotta rasvaamalla paranivat, mutta ei ne mitään kivan näkösiä ollut.

Lomatkin loppuu aina ja niin minunkin loma. Töihin piti palata ja treenit aloittaa. Töihin palasinkin, mutta jouduin työkaverin sairasloman takia sellaisiin hommiin, joita minulle ei kovin hyvin ole opetettu. Siitä alkoi jäätävä kahden viikon stressi, en enää nukkunut, syönyt tai mitään muutakaan. Tein 10 tuntisia työpäiviä ja treenasin illat kiekkoo ja valmensin ringettee. Viikonloput meni myös töissä. Sitten tuli se viimeinen pisara töissä, tavarat lenteli, huusin kaikille sellaisia asioita, mitä ei saisi, haukuin johtoportaan alimpaan helvettiin.. Se oli jotain aivan kamalaa, vaikea selittää..

Yritin treenata normaalisti, jäät on ollut jo koko elokuun, mutta mun treenaaminen ei vain kulje, sellaista väkisin punnertamista joka asia. Päässä ei liiku mikään, enkä onnistu helpoissakaan asioissa.

Perjantai 30.8.2013, sen illan treeniä en unohda koskaan. Meillä oli ihan perus kiilaustreeni, mä kiilasin kaverin laitaan, polvi muljahti ja samalla vihlasi niin kovaa, jotta vaihtopenkki kutsui. Menin vaihtoaitioon laittaan kylmää polveen ja vähän tunnusteleen. Tuntu venähdykseltä.. paskaakos siinä, hyvin toimi jalka vielä illalla.

Lauantaina aamulla heräsin ja jalka ei taipunut juuri ollenkaan, jos olisin taivuttanut, taju olisi lähtenyt. Ei auttanut muu, kuin lääkärille mennä ja päätin mennä yksityiselle. Lääkäri veikkasi, jotta nivelsiteet venähtäneet ja kirjoitti viikon sairasloman töistä ja treenikieltoo viikko tai kaksi. Siinä vaiheessa olin ihan rikki, en ehkä ehdi ensimmäisiin sarjapeleihin.Ilmoitin valmentajalle, jotta olen muutaman viikon pois kuvioista.

Vajaa viikko meni ja jalka ei parantunut yhtään, päätin käydä ortopedillä. Sain torstaiksi ajan ja ortopedi veikkasi, jotta polvesta olisi revennyt jotain tai jäänyt jotain väliin, kun ei taipunut. Laittoi minut magneettikuviin ja sain luvan mennä seuraavalla viikolla töihin. Maanantaina kävin magneettikuvassa ja sieltä suoraan töihin, onneksi omiin hommiin se oli helpottavaa. Kaksi päivää pystyin olemaan töissä, sen jälkeen jalka tuli niin kipeäksi, ettei sillä kävelty enää. Menin hakemaan saikkua ja samalla olikin tullut magneettikuvista lausunto. Kuulin vain, kun lääkäri sanoi, jotta ei tämä nyt ihan pieni juttu ole, sillä täältä on eturistiside poikki ja jotain rippeitä puristuksissa. Hemmetti sitä olotilaa, hikikarpalot nousi otsalle ja aloin kelaan mitä se tarkoittaa. Pystyin vain kysymään, että koska saan taas pelata.. Lääkäri sanoi jotta muutama kuukausi siihen menee..

Iltapäivällä ortopedi soitti minulle vielä ja selitti asian ja sanoi, jotta polvi pitää leikata 🙁 Onneksi leikkausaika saatiin nopeasti, jo seuraavan viikon maanantaiksi. Maanantaina leikataan polvi ja sit mä lepään pari päivää ja oon ihan kunnossa, näin mä tämän järkeilin… Tästä alkoi minun taistelu, eikä ole ollut helppoa..